keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

D-vitamiinin raju tilitys kohusta: "Julkisuuden paine musersi"


Alkuperäinen uutinen.

Itse uutisessa ei sinänsä ole tällä kertaa vikaa eikä virhettä. Olisin ehkä itse lisännyt loppuun tarkan tiedon siitä mikä on d-vitamiinin yliannostuksen raja, mutta toisaalta se ei ehkä ole niin olennaista.

Minua kuitenkin vaivaa otsikko:

"Professori vitamiinikohusta: 'Jossain määrin ihmisten huijaamista'"

Joudun tekemään oletuksen, että otsikolla viitataan viime vuoden loka-marraskuussa velloneeseen kalabaliikkiin jossa Itä-Suomen yliopiston tutkimus väitti erinäisten d-vitamiinivalmisteiden sisältävän vähemmän vitamiinia kuin mitä tuoteselostuksessa sanottiin. Lopulta sitten selvisi, että tutkimuksessa oli virheitä.

Ongelma uutisessa on se, että tämä STT:n uutinen ei alunperin näytä liittyvän laisinkaan "vitamiinikohuun" ja esimerkiksi Savon Sanomilla on uutisessa eri otsikko, jonka oletan olevan alkuperäinen.

Entistä ongelmallisemmaksi otsikko muodostuu kun vitamiinikohu-sanan perään on laitettu professori Christel Lamberg-Allardtin suora lainaus joka itse jutussa ei todellakaan liity mitenkään viime syksyn "vitamiinikohuun":

"D-vitamiinista ja sen saannista hehkutetaan liikaa. Näin sanoo suomalaisprofessori.

Helsingin yliopiston professorin Christel Lamberg-Allardtin mukaan ihmisille annetaan jopa väärää tietoa.

– Tässä on liian paljon hössötystä. Voisin sanoa, että jossain määrin ihmisten huijaamista myöskin, Lamberg-Allardt sanoo STT:lle".


Näin ollen sanoisin, että professorin kommentti on klikkausten ja kohulla ratsastamisen toivossa irroitettu asiayhteydestä otsikkoon ja on tässä muodossa suorastaan valheellinen.


Tuomio: Surullista nähdä miten sinänsä hyvä, järkevä ja ennenkaikkea virheetön uutinen on pilattu otsikolla joka yrittää ratsastaa mennävuotisella skandaalilla siinä toivossa, että ihmiset lukisivat sitä enemmän. Mitä jos kaikissa uutisissa toimittaisiin samalla tavalla? Aina kun uutisoitaisiin vaikkapa Keskusta-puolueesta vedettäisiin otsikkoon mukaan Matti Vanhasen lautaskasakohu?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti